admin

admin

1. varapuheenjohtaja esittäytyy

Tervehdys! Olen Kaarin Allenius Hämeenlinnasta. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja opinto-ohjaaja. Työskentelen aikuisten maahanmuuttajien perusopetuksessa opettajana. Olen jo aikuistuneiden lasten äitinä ja mummina aktivoitunut uudestaan politiikkaan. Aikaisemmin olin Hämeenlinnassa Vihreä kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen varajäsen. Olen pitänyt taukoa poliittiseen osallistumiseen, koska…

Uusi puheenjohtaja esittäytyy

Kuvassa Lauri Alhojärvi, Feministisen puolueen uusi puheenjohtaja

Moi! Olen Lauri Alhojärvi, 39-vuotias helsinkiläinen. Työskentelen mm. muusikkona, soitonopettajana, lastenhoitajana ja kestävän matkailun evaluaattorina. Koulutukseltani olen filosofian maisteri alue- ja kulttuurintutkimuksen oppiaineesta. Vapaa-ajallani, jota vielä ennen puheenjohtajan pestiä oli olemassa, tykkäsinkin kuluttaa kulttuuria monipuolisesti. Pidän erityisesti lukemisesta, musiikista, teatterista…

YK:n jäsenvaltiot entistä huolestuneempia Suomen ihmisoikeustilanteesta

YK:n ihmisoikeusneuvoston yleismaailmallinen määräaikaistarkastelu (UPR) käydään Genevessä jokaisen jäsenmaan kohdalla neljän ja puolen vuoden välein. Vertaisarviointiprosessissa muut jäsenmaat tutustuvat käsittelyssä olevan valtion ihmisoikeustilanteeseen ja voivat halutessaan antaa kehitysehdotuksia. Suomi sai vasta pidetyssä kokouksessa 246 suositusta. Edellisellä kerralla, vuonna 2017, suosituksia…

Feministinen puolue kannattaa seksityön dekriminalisaatiota ja vaatii Suomen valtiota toteuttamaan seksityöntekijöiden ihmisoikeuksia edistävää politiikkaa

Feministinen puolue hyväksyi kesäkuun 2022 puoluekokouksessaan puoluehallituksen yksimielisesti hyväksymän aloitteen, jonka myötä puolue asettautui kannattamaan seksityön dekriminalisaatiota ja sitoutui ajamaan seksityöntekijöiden ihmisoikeuksia. Aloitteen taustalle tehdyn selvitystyön aikana selvityksen tekijät tutustuivat asiantuntija- ja tutkimustietoon sekä tapasivat Pro-tukipisteen ja seksityöntekijöiden vertaisverkosto FTS:n…

Feministinen puolue ja Eläinoikeuspuolue solmivat valtakunnallisen vaaliliiton eduskuntavaaleihin 2023

Eläinoikeuspuolue ja Feministinen puolue ovat solmineet valtakunnallisen vaaliliiton eduskuntavaaleihin 2023. Vaaliliitolla uskotaan olevan merkittävä hyöty vaalikampanjoinnissa ja -menestyksessä. Feministinen puolue on tunnettu ihmisoikeuksien puolustamisesta, kun taas Eläinoikeuspuolue haluaa nostaa ensisijaisesti eläinoikeudet politiikkaan. Miksi vaaliliitto solmittiin? “Eläinoikeuspuolueen politiikassa ei ole kysymys…

Suomen on tuomittava Iranin hallinnon väkivaltaiset toimet kansalaisiaan kohtaan

Iranin viranomaisten väkivaltaiset toimet mielenosoittajia vastaan ovat jatkuneet yli kuusi viikkoa. Mielenosoitusten tapahtumia vääristellään ja tietoa pimitetään Iranin hallinnon toimesta.  Mielenosoitusten vastaisten toimien takia Iranissa on tuhansia poliittisia vankeja ja useita kuolonuhreja. Mahsa Aminin tavoin, joka kuoli tultuaan pidätetyksi siveyspoliisin…

Puhetta feministisestä maanpuolustuksesta SuomiAreenassa 14.7.2022

Voiko maanpuolustus olla feminististä? SuomiAreenassa käytiin torstaina 14.7. keskustelua siitä, millainen maanpuolustus voi olla feminististä. Feministisen puolueen järjestämän keskustelun tarkoituksena oli laajentaa käsitystä maanpuolustuksen mahdollisista muodoista, näkökulmista, jotka jätetään julkisessa keskustelussa sivuun julkisesta keskustelusta ja haastaa nykymallin normeja. Puolueen puheenjohtajan…

Puoluekokous 11.-12.6.2022, Mäntsälä

Uudenmaan piiri tarttui tänä keväänä haasteeseen ja päätettiin, että Mäntsälä voisi olla sopiva paikkakunta puoluekokoukselle tällä kertaa. Ylimääräiseen puoluekokoukseen oli tarvetta, jotta saisimme valittua puoluevaltuuskunnan. Miksi ihmeessä Mäntsälään? Puoluekokous järjestetään vuorotellen paikkakunnilla, joissa on aktiivista piiritoimintaa. Kun kokoustila oli etsinnässä,…

Rauhaa ei rakenneta asein

Tänään 16.5. eduskunta käsittelee Suomen hakemista Naton jäseneksi. Vetoamme kansanedustajiin; huomioikaa päätöksen laajamittaiset seuraamukset. Päätöksentekijöiden on pystyttävä näkemään sotilaallisten liittoutumien ongelmalliset vaikutukset rauhan tavoitteluun ja inhimilliseen turvallisuuteen. Feministisen turvallisuuspolitiikan keskiössä on inhimillinen turvallisuus. Jokaisella on oikeus elää ilman väkivaltaa tai…