Helsingin valtuustoryhmä
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Katju Aron toivomusponnen, jossa kaupunkia pyydetään selvittämään erityisen väkivaltatyön koordinaattorin palkkaamista. Koordinaattorin vastuulla olisi kaikille lähisuhdeväkivaltaa kokeneille tarkoitetun palveluketjun vahvistaminen ja naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen toimenpideohjelman laatiminen. Esitys hyväksyttiin valtuustossa hyvin yksimielisesti: 70 äänesti puolesta, 0 vastaan ja 12 tyhjää.
“Naisiin kohdistuva väkivalta on räikeä ihmisoikeusrikkomus, jonka torjumiseen kaupungissa ei yksinkertaisesti ole varattu tarpeeksi resursseja. Palkkaamalla koordinaattorin Helsinki vahvistaisi väkivallan vastaista työtä ja osoittaisi, että se on tosissaan torjumassa ongelmaa”, sanoo Feministisen puolueen puheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Katju Aro.
Koronaepidemian myötä naisiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt. Alkuvuoden aikana ilmoitukset lähisuhdeväkivallasta kasvoivat. Poliisin tietoon tuli kaksi kertaa enemmän tapauksia kuin vuotta aikaisemmin. Noin 80 prosentissa tapauksista uhri oli nainen. Apua lähisuhdeväkivaltaan on haettu entistä enemmän myös Nollalinjan sekä Ensi- ja turvakotien liiton kautta.
“Nämä tiedot ovat järkyttäviä, mutta eivät anna koko kuvaa ilmiöstä. Lähisuhdeväkivalta on piilorikollisuutta. Poliisin tietoon tulee vuosittain noin 10 000 tapausta, mutta suuri osa tapauksista jää ilmoittamatta”, sanoo Aro.
Helsingin kaupunki on jo vuonna 2018 sitoutunut Feministisen puolueen aloitteesta laatimaan toimenpideohjelman naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi sekä selvittämään matalan kynnyksen palvelupisteen perustamista väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille. Päätöstä ei ole kuitenkaan laitettu toimeen. Työhön ei ole osoitettu riittävästi resursseja, eikä palveluketjun koordinointi ole kenenkään vastuulla kokoaikaisesti.
Erityisen väkivaltatyön koordinaattorin kautta päätökset voitaisiin laittaa toimeen. Myös kaupungin tasa-arvotoimikunta on esittänyt viran perustamista. Feministinen puolue toivoo, että Helsingin kaupunki ottaisi vihdoin vastuun naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn tehostamisesta.
Feministinen puolue määrittelee politiikkansa periaatteiksi syrjimättömyyden, ihmisoikeudet ja inhimillisen turvallisuuden. Vuonna 2016 perustetulla puolueella on yksi kaupunginvaltuutettu Helsingissä. Puolueella on yli tuhat jäsentä ja se toimii koko Suomessa. www.feministinenpuolue.fi.