Feministinen puolue on vahvistanut kuntavaaliehdokkaansa

Toisiin kuntavaaleihinsa osallistuvalla Feministisellä puolueella on kaiken kaikkiaan 55 ehdokasta 14 kunnassa. Puolueen tavoitteena on kaksi valtuustopaikkaa Helsingissä ja kannatuksen kasvattaminen valtakunnallisesti.

Ehdokasasettelun toiseen takarajaan mennessä puolue asetti vielä seuraavat uudet ehdokkaat: 

Helsingissä Reetta Kinnunen, Krista Kivihalme ja Kelli Piksar, Jyväskylässä Jaakko Tergujeff, Sipoossa Suvi Kerttula ja Min Young Lee sekä Tampereella Timo Virtanen.

“Toive syrjimättömästä yhteiskunnasta ja ihmisoikeuksien täydestä toteutumisesta yhdistää ihmisiä eri puolilla Suomea. Haluamme varmistaa, että heidän äänensä tulee kuulluksi. Yksikin ehdokas riittää siihen, että voimme osallistua poliittiseen keskusteluun ja nostaa vaaliohjelmamme tavoitteita esiin paikallisesta näkökulmasta”, puolueen puheenjohtaja Katju Aro sanoo.

Feministisen puolueen kuntavaalikampanjan ytimessä ovat kysymykset mahdollisuuksista kokea turvallisuutta, osallisuutta ja tulla kuulluksi kuntien päätöksenteossa. Keskeisiä ovat myös kysymykset kestävästä kehityksestä ja siitä, minkälaista tulevaisuutta Feministinen puolue haluaa olla mukana rakentamassa.

Feministinen puolue osallistui kuntavaaleihin ensimmäisen kerran vuonna 2017, jolloin puolueen puheenjohtaja Katju Aro tuli valituksi Helsingin kaupunginvaltuustoon. Ensimmäisissä kuntavaaleissaan puolueella oli ehdokkaita yhdeksässä kunnassa.

Feministinen puolue osallistuu vaaleihin 14 kunnassa. Kolmessa näistä, Espoossa, Oulussa ja Porvoossa, se on muodostanut vaaliliiton yhdessä Eläinoikeuspuolueen kanssa. Kaikki Feministisen puolueen 55 ehdokasta esitellään puolueen verkkosivuilla osoitteessa www.feministinenpuolue.fi/kuntavaalit-2021-ehdokkaat

Lisätiedot:
Puolueen puheenjohtaja Katju Aro, p. 045 133 6012, katju.aro@feministinenpuolue.fi

Feministisen puolueen politiikan perustana ovat syrjimättömyys, ihmisoikeudet ja inhimillinen turvallisuus. Tammikuussa 2017 rekisteröity puolue osallistuu kuluvan vuoden sisällä niin eduskuntavaaleihin, maakuntavaaleihin kuin eurovaaleihinkin. www.feministinenpuolue.fi

HELSINKI, ehdokkaat 4.5.2021 (ikä ja asuinpaikka vaalipäivänä)
Kinnunen Reetta, 21, Opiskelija, Kallio
Kivihalme Krista, 32, sovelluskehittäjä, hyvinvointiteknologian insinööri AMK, Kruunuhaka
Piksar Kelli, 26, kulttuurintuotannon opiskelija, Vartiokylä

JYVÄSKYLÄ 4.5.2021 (ikä ja asuinpaikka vaalipäivänä)
Tergujeff Jaakko, 38, Hoiva-alan yrittäjä

SIPOO 4.5.2021 (ikä ja asuinpaikka vaalipäivänä)
Kerttula Suvi, 44, Psykologi, psykologian maisteri, Nikkilä
Min Young Lee, 44, kehitysprojektisuunnittelija, valtiotieteiden kandidaatti, Västerskåg

TAMPERE 4.5.2021
Virtanen Timo, 34, ratkaisunongelmoittaja

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *