Feminististä puoluetta voi eduskuntavaaleissa äänestää myös Varsinais-Suomessa

Tiedote

Feministisen puolueen ehdokasasettelu on täydentynyt Varsinais-Suomen osalta. Kansanedustajan paikkaa tavoittelee ainakin kaksi ehdokasta.

Feministinen puolue on julkistanut ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa Varsinais-Suomen vaalipiiristä. Ehdokkuutensa ovat vahvistaneet puoluehallituksen jäsen Miska Karhu (21) sekä kulttuurituottaja Mari Säisä (33).

”Tarjoamme mahdollisuuden äänestää feminististä vaihtoehtoa ja haastamme muut puolueet mukaan tekemään yhdenvertaista yhteiskuntaa”, Karhu ja Säisä kommentoivat.

Miska Karhu on uskontotieteen opiskelija Turun yliopistossa. Hänen vaaliteemojaan ovat erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin sekä uskonnollisiin yhteisöihin kohdistuva syrjintä.

Mari Säisä nosti esiin viime kunnallisvaaleissa muun muassa mielenterveyskuntoutujien ja nuorten asiaa.

”Kenenkään ei anneta pudota kelkasta, vaan jokaista tuetaan,” Säisä toteaa.

Feministisen puolueen vaaliohjelma “100 aloitetta yhdenvertaisuudesta” julkaistaan alkuvuodesta. Sen punaisena lankana on yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, joita tavoitellaan kaikilla politiikan osa-alueilla konkreettisten toimenpidealoitteiden kautta. Ohjelman kärkiteemoja ovat ilmastonmuutos, työelämän murros ja sosiaaliturvan uudistaminen.

Puolueen ehdokasasettelu on edelleen käynnissä. Sen tavoitteena on asettaa vähintään yksi ehdokas jokaiseen vaalipiirin, jotta Feminististä puoluetta voisi näissä vaaleissa äänestää kaikkialla Suomessa.

 

Lisätietoja: Miska Karhu, 0400755312, karhumiska@gmail.com ja Mari Säisä, 0440577240, mari.saisa@iki.fi 

Feministisen puolueen politiikan perustana ovat syrjimättömyys, ihmisoikeudet ja inhimillinen turvallisuus. Tammikuussa 2017 rekisteröity puolue osallistuu seuraavan vuoden sisällä niin eduskuntavaaleihin, maakuntavaaleihin kuin eurovaaleihinkin. www.feministinenpuolue.fi.

MariSaisa.jpg
MiskaKarhu.jpg


Ylhäällä Mari Säisä, 33-vuotias kulttuurituottaja ja alhaalla Miska Karhu, 21-vuotias uskontotieteen opiskelija.

Heidi Kurvinen