Feministinen puolue nimitti ensimmäisen työntekijänsä

puolue nimitti poliittiseksi sihteerikseen vtm Sara Mäkäräisen

saramäkäräinen.jpg

"On hienoa päästä edistämään feminististä politiikkaa ja muutosta, jonka koen hyvin ajankohtaiseksi ja tärkeäksi."

Kevään kuntavaaleissa Helsingin kaupunginvaltuustoon läpimurtonsa tehnyt Feministinen puolue vahvistaa puolueorganisaatiotaan. Puolueen poliittiseksi sihteeriksi nimitettiin VTM Sara Mäkäräinen. Kyseessä on samalla puolueen ensimmäinen rekrytointi.

“Odotan innolla tulevia työtehtäviä. On hienoa päästä edistämään feminististä politiikkaa ja muutosta, jonka koen hyvin ajankohtaiseksi ja tärkeäksi”, Mäkäräinen sanoo.

Sara Mäkäräinen on tehnyt aiemmin töitä muun muassa Helsingin seudun Setassa, Amnesty Internationalin Suomen osastolla, Pro-tukipisteellä ja kehitysyhteistyökentällä. Uuden työn ohessa Mäkäräinen jatkaa projektikoordinaattorina A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toiminnassa.

“Sara Mäkäräisellä on vahva asiaosaaminen meille tärkeissä kysymyksissä. Tausta kansalaisjärjestökentällä ja yhteiskuntatieteissä vahvistaa Feministisen puolueen tietoon ja tutkimukseen perustuvaa tapaa tehdä politiikkaa”, sanoo puolueen puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Katju Aro.

Poliittisen sihteerin keskeisimpiä tehtäviä ovat puolueen valtuustoryhmän työn tukeminen Helsingissä ja puolueen poliittisten linjausten valmistelu yhteistyössä puoluejohdon kanssa. Työt alkavat heti.

Katju Aro